Tässä äitienpäiväkakku vuodelta 2010. En meinannut millään pystyä päättää millaisen kakun teen kun ideoita pyöri päässä niin paljon. Päädyin lopulta maalauskakkuun, sillä olen tehnyt vain yhden ennen tätä. Maalauskakun tekemisessä meni kaiken kaikkiaan n.12 tuntia,sillä maalaaminen on hidasta kun ensin pitää siirtää kuva paperilta maalattavan kuorutteen päälle.

Kostutin kakun kaakaolla, täyttämiseen käytin apuna irtopohjavuokaa koska idea oli hyydyttää mousset. Täytteenä oli Blå Blandin suklaa ja vadelmamousse, pursotus Flora vispiä, maitorahkaa ja ruskeaa elintarvikeväriä. Maalaus MMF:ää eli vaahtokarkkitaikinaa joka oli huomattavasti vaikeampi kaulintaan marsipaaniin tai sokerimassaan verrattaessa. Piirsin ensin mustalla elintarviketussilla kuvan ääriviivat , jonka jälkeen aloitin maalaamisen. Kuvasta tuli muuten nätti, mutta Nalle Puhin väri ei ollut tasainen sillä olin ensin maalannut sen keltaisella lisäämättä valkoista. Annoin kuivua n.2 tuntia ja maalasin sen uudestaan käyttäen myös valkoista väriä, mutta maalausjäljestä ei tullut enää tasainen. Onneksi kakku tuli itselle eikä tilattuna, muuten maalauksen olisi joutunut aloittamaan alusta asti.  Koristeet ovat marsipaania ja sokerimassaa. Tässä kuvia vaihe vaiheelta.

Ensin kakun leikkasin 3 osaan, kostutin kaakaolla (alempi kuva) ja aloin täyttämään kakkua.